Kun ajatukset kävelevät pitkin ohjin, siitä voi tulla vaikka uusi hevosblogi

Aurinko hehkuu puiden välistä ja liinaharja heiluu hennossa tuulenvireessä. Ilmassa on kevään merkkejä, kun maiseman täyttää vastavalossa leijailevat hevosen karvat. Fiilis on hyvä, kun harjaan liinakkoa hevosystävääni, joka todella osaa elää tässä hetkessä — ja tuskin aavistaa, että ihmisolennon ajatuksissa syntymässä on uusi hevosblogi.

Itse en aina pysty hetkessä elämiseen. Välillä ajatukset laukkaavat tulevissa suunnitelmissa, ja joskus kipaisevat jopa sulkutaivutuksia menneisyyden kautta. Toisinaan sitä omien ajatustensa kanssa tuntee olevansa kuin umpikujassa. Ei tiedä, mikä suunta olisi se, minne pitäisi lähteä. Tavoitteet siintävät horisontissa, mutta itse lipuu niin kaukana, että unelmat tuntuvat mahdottomilta saavuttaa, missiosta huolimatta. Kuulostaako tutulta? 

Jos joltain voimme jotain oppia, niin hevosilta. Hevonen on keväällä uudistumisen edessä. Ennen kesähelteitä on luovuttava jostain, mikä vielä talvella oli hyödyllinen ja tärkeä — talviturkki on heitettävä. Ihmisen ei ole aina niin helppo heittää henkistä talviturkkiaan ja hypätä kylmään veteen, pois mukavuusalueelta. Jos haluaa kuitenkin saavuttaa jotain uutta, on usein jostakin vanhasta luovuttava. Kuten karvanvaihto hevoselle on kuluttava prosessi, on muutos aina oma työmaansa ihmisellekin. 

Me ihmiset pidämme onnistumistarinoista. Otsikoihin ei nouse tarinat, kun joku on yrittänyt 100 kertaa ja silti epäonnistunut ja lopulta luovuttanut. Mielenkiintoista on se, että koskaan et voi tietää, milloin se onnistuminen tulee.

Niinhän sitä sanotaan, että monesti matka on kivempi kuin päämäärä. Vai oliko se määränpää. Ja että pitää osata nauttia matkasta. On siis uudistuttava vielä kerran, ja ehkä vielä toisenkin kerran. Ja joskus uudistumisen myötä tulee myös uusia ideoita — itselläni se johti siihen, että maailmassa on näemmä nyt uusi hevosblogi. Myös sarjakuvilleni on täällä oma osio! 

En vielä tiedä, mihin tämän hevosblogini tie vie — lukeeko tätä edes kukaan tai mikä on tämän lopullinen muoto. Kyllästynkö tämän pitämiseen jo ensimmäisten postauksien jälkeen? Hevosblogia ajattelin pitää rennolla otteella — julkaisen postauksia silloin, kun on jotain sanottavaa. Joskus on uskallettava lähteä kulkemaan sellaistakin tietä, jonka päämäärä ei vielä ole tiedossa tai jonka polkuja ei vielä ole edes tallattu. Siksi aloitin tämän blogini tänään, enkä huomenna. Nyt on aika katsoa tämä(kin) tie.

Me hevosten ystävät tiedämme sen, että silloin kun tekisi mieli pitää kiinni lujemmin, on parempi antaa tilaa ja mennä rohkeasti eteenpäin askel kerrallaan, lähemmäksi ja lähemmäksi sitä kulmaa, joka on täynnä mörköjä ja epätietoisuutta. Kaikkea ei voi aina suunnitella etukäteen — ja vaikka niin tekisikin, menevät toisinaan hyvätkin käsikirjoitukset uusiksi. Joskus on vain otettava se asenne, että katsotaan, mitä tästä tulee. 

Höllennettävä. 

Annettava ajatuksille pitkät ohjat.