Liinakkohumma

 

 

Aurinko hehkuu puiden välistä ja liinaharja heiluu hennossa tuulenvireessä. Ilmassa on kevään merkkejä, kun maiseman täyttää vastavalossa leijailevat hevosen karvat. Fiilis on hyvä, kun harjaan liinakkoa hevosystävääni, joka todella osaa elää tässä hetkessä — ja tuskin aavistaa, että ihmisolennon ajatuksissa syntymässä on uusi hevosblogi. Itse en aina pysty hetkessä elämiseen. Välillä ajatukset laukkaavat tulevissa suunnitelmissa, ja joskus kipaisevat jopa sulkutaivutuksia menneisyyden kautta. Toisinaan sitä omien ajatustensa kanssa tuntee olevansa kuin umpikujassa. Ei tiedä, mikä suunta olisi se, minne pitäisi lähteä. Tavoitteet siintävät horisontissa, mutta itse lipuu niin kaukana, että unelmat tuntuvat mahdottomilta saavuttaa, missiosta huolimatta. Kuulostaako tutulta?   Jos joltain voimme jotain oppia, niin hevosilta. Hevonen on keväällä uudistumisen edessä. Ennen kesähelteitä on luovuttava jostain, mikä vielä talvella oli hyödyllinen ja tärkeä — talviturkki on heitettävä. Ihmi...